31 päivän palautusoikeus Ilmainen toimitus ja palautus
Nain Trading
Pääsiäismyynti: 15% alennus kaikesta koodilla: EASTER15
Päiviä
:
Tunteja
:
Minuutteja
:
Infoa meistä
Avunpyyntö
Palvelu
Pienellä painettua

Itäisten mattojen valmistus

Johdanto

Persialaisilla matoilla on Iranin ja tämän naapurimaiden perinnössä oikein pitkä tarina. Niitä tehtiin ensin omiin tarpeisiin, ja myös kauppatavaraksi. Niiden valmistustapa käsin on vaikea ja taitoa vaativa, plajon harjoittelua ja silmä täytyy olla, jotta saa osittain erittäin monimutkaiset kuviot kudottua puhtaiksi.

Matot joita kudottiin omiin tarpeisiin, palvelivat hyvin monenlaisissa tehtävissä. Paimentolaisilla ne olivat esimerkiksi lattiamattona, katossa tai seinällä koristeena. Niistä valmistettiin myös laukkuja. Missä tämäntyyppisessä käytössä oli usein ns litteitä mattoja, jotka eivät olleet varsinailella kudontatekniikalla tehtyjä. Sen lisäksi oli myytäväksi tiettyjä mattoja, jotka tehtiin ammattimaisella taidolla ja osaamisella arvokkaista materiaaleista, kuten silkistä. Nämä koristivat palatseja, moskeijoja ja ns arvokkaiden henkilöiden koteja vanhassa Persian valtakunnassa. Ne löysivät tiensä myös kauppateitä pitkin Eurooppaan kuninkaallisten koteihin ja hyvin toimeentuleviin koteihin, joilla oli varaa aitoon persialaiseen mattoon.

Useiden vuosien ajan persialaiset matot eivät ole vain arvostettu ja tunnustettu asia, vaan kkuuluvat myös esim niiden perinteisen valmistustavan ansiosta ihmiskunnan kulttuurilliseen perimään. Sitä erityisesti edustavat ns matonteosta tunnetut alueet.Fars ja Kaschan erinomaisesti.

Kiitos paluun käyttämään perinteisiä luonnonvärejä, modernien kuvioiden ja ikivanhojen tekniikoiden käytön integraation, ovat persialaiset matot nykyään rakastetumpia kuin koskaan.

Valmistus

Nykyään voidaan kutoa tai solmia koneellisesti mattoja. Yhdessä päivässä moderni tehdas tuottaa kasoittain erilaisia mattoja, jotka muodoltaan , kuvioltaan ja väreiltään ovat samankaltaisia kuin "aidot" persialaiset matot. Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että käsinkudottu persialainen matto on aivan jotain muuta kuin koneella varustetusta tehtaasta tuleva kudos. Käsintehty työ, jota persialainen matontekijä osaa, vaatii aikaa, rauhaa ja kokemusta. Jotakin mitä kone ei voi oppia.

Johdantoa

Käsinkudonta alkaa loimilankojen kiinnityksellä kangaspuihin. Nämä kangaspuut voivat olla vaaka- tai pystytasossa, kiinteitä tai koottavia. Paimentolaiskansat kuten Ghasgait - Iranin eteläosassa - käyttävät vaakatasossa olevaa kangaspuuta, joka sopii paimentolaisten elämäntapaan. Näillä kangaspuilla on se miinuspuoli, että lankojen jännitys ei tule niin korkeaksi kuin ammattimaisissa pystysuunnan kangaspuissa, joita käytetään tehtaissa. Siksi matot eivät tule niin tarkoiksi kuin kiinteissä kangaspuissa. Kun loimilangat on jännitetty, aletaan työstää rivejä. Nämä yhdessä muodostavat maton puitteet. Seuraavaksi tulevat solmut erilaisista materiaaleista - puuvilla, villa, silkki, kamelinkarva - kiedotuksi loimilankoihin. Tämän jälkeen sidottu solmurivi kiinitetään kammalla ja loimilangoilla, tiivistämään kudosta. Näin matto lyhentyy mittaansa. Vaakatason päissä mattoa ylitulevat loimilankojen päät kiinnitetään. Näistä tulee sitten maton erottuvat hapsut.

Usein persialaisen maton reunat ovat tasaiset - ne eivät ole solmittu - raamitetut ja rajatut. Tai sitten maton pitkät sivut kiinnitetään lankojen päistä tekemällä selkeä reuna.

Työkalut

Perinteinen kudonta vaatii joitakin työvälineitä, jotka ovat vuosisatojen ajan muuttumattomat. Yksi näistä on lankojen leikkaamiseen tarkoitettu veitsi. Toinen kampamainen instrumentti. Näillä kudos tiivistetään. Myös sakset ovat välttämättömät, joilla kude lyhennetään samaan mittaan.

Joillakin alueilla on erityisiä työkaluja, joilla mattoa tehdään, josta syytä niiden luonne poikkeaa muista persialaisista matoista. Kuten Bidjarissa, mattomaakunnassa läntisessä Iranissa, kurdien alueella. He valmistavat äärimmäisen kestäviä mattoja, lähes pystysuoralla harsorakenteella, mihin lika ja moska pääse tunkeutumaan ja vahingoittamaan mattoa sisältä. Tämä on mahdollista märkäkudonnan ja kynsimäisten metallikeppien avulla. Yhdessä tämä tekniikka tuottaa korkeasti stabiileja, kestäviä ja tiheitä mattoja. Jos niitä taivutetaan, ne vahingoittuvat tiheän rakenteensa vuoksi.

Materiaalit

Arvokkaat persialaiset matot valmistetaan muonnonmateriaaleista. Nämä voivat poiketa valmistusalueen mukaan toisistaan. Eniten löytyy puuvillaa, villaa ja silkkiä. Paimentolaiset käyttävät eniten villaa itsekasvattamiltaaan lampailta. Kun taas Sarab-matoissa käytetään myös erikoisia materiaaleja kuten kamelin karvaa, luodakseen maton taustalle tai etualalle kamelinkarvalla värjättyjä alueita.

Materiaalin yksittäiset kuidut kehrätään ja kierretään kahdella eri tavala. Arvokkaat matot tehdään käsinkehrätystä villasta, edullisemmat koneella valmistetusta. Matot kehrtään joko s-tai Z-kerteellä. Suunta, mihin kehräys tehdään, antaa nimen. Useimmat persialaiset matot on kehrätty Z-kierteellä, lput S-kierteellä.

Koska materiaaleilla on niin iso merkitys persialaisen maton laadulle, käytetään niitä maton eri osissa. On äärimmäisen arvokkaita silkkimattoja, joiden kaikki materiaalit ovat silkkiä. Toiset edullisemmat matot tehdään 100 % puuvillasta, jota kasvatetaan monilla vanhan Persian alueilla. Toiset taas ovat materiaalisekoituksesta, kude ja loimi puuvillaa, harso silkistä ja lampaanvillasta. Tietysti on jokaisen yksittäisen materiaalin sisällä paljon eroja. Periaatteessa voi sanoa: mitä luonnollisempi sitä parempi.

Langanvärjäys

Jotta upeat kuviot saadaan persialaiseen mattoon aikaiseksi, tarvitaan erilaisia värikkäitä lankoja. Nämä voidaan värjätä käsin luonnonväreillä tai synteettisillä väriaineilla. Kuten perusmateriaaleihin pätee: luonnonväriaineet ovat kalliimpia. Kun 19. vuosisadalla tuli väriaineet kuten aniliini, heikkeni mattojen laatu huomattavasti. Vasta paluu perinteiseen langanvärjäystaitoon, luonnosta saatavilla väreillä, johti takaisin vertaamattomaan laatuun, ajallisen kestävyyden ja värikkyyden suhteen. Jo etukäteen sanottu, Ziegler-matot tulivat ensin nopeasta haalentuvista aniliiniväreistä tunnetuksi. Ja sen jälkeen tuli enemmän.

Kaikista tunnetuin luonnonväri ja eniten väriä antava persialaisissa matoissa on värimatara. Tätä saadaan värimatarasta, jonka kasvualue on Lähi-Idästä itäiselle Välimerelle. Myös Saksassa tämä voi esiintyä, mutta harvoin. Värimatara antaa parhaan tuloksen puuvillassa, ja tuli erittäin pidetyksi tämän ominaisuutensa takia puuvillalankojen värjäyksessä. Färberkrapp erzielt das beste Ergebnis auf Baumwolle und wurde durch diese Eigenschaft sehr beliebt in der Färbung von Baumwollgarnen. Ottomaanien värjääjät kehittivät värjäämisen taitoa, stien että saatiin aikaiseksi sama tasainen värisävy.

Toinen väri on indigoväri indigokasveista, joka on tänä päivänä farkkujen perusväri. Kamillasta saadaan keltaista väriä ja äkämästä mustaa. Erilaisten värien sekoituksella voidaan muodostaa melkein mitä tahansa sävyjä samasta värispektrumista. Myös tällä tavalla voidaan väririkkaimmat matot valmistaa luonnonväreistä.

Näiden arvokkaiden, hienosti tuotettujen värien lisäks, on myös muita värejä mattotuotannossa. Yhtenä niistä mainitaan hyönteisvärit. Yksi Etelä-Amerikassa ja Kanarialla tunnettu täi on käytetty karmiininpunaisen tuotannossa. Naaraspuoleiset tuottavat happoa, joka palvelee tämän värin perusaineena.

Luonnonväreihin verrattuna synteettiset värit ovat helpommin valmistettuja, mikä tekee niillä valmistetuista matoista edullisempia. Laatu ei kuitenkaan voi vastata luonnonvärejä. Tällä välin ovat synteettisten värien tuotanto niin kehittynyt, että harjaantuneinkaan silmä ei erota eroja. Asiantuntija osaa kuitenkin arvostaa luonnonvärien käyttöä.

Lisäksi on mainittava erityispiirre joissakin persialaisissa matoissa, joiden värityksessä on hienoja sävyeroja saman värin sisällä. Tämä Abrashiksi - turkiksi laikukas - nimetty ominaisuus tarkoittaa kaikella todennäköisyydellä, että matto on tehty kylässä tai taloudessa, missä tekemiseen käytetty lanka tulee eri tuotantoeristä. Siinä langan luonnollinen värjäys ei juuri koskaan aivan tarkasti ole samaa värisävyä, vaan loistavatminimaalisesti eri sävyissä. Persialaisten mattojen valmistajat kopioivat Abrashia joskus, tehdäkseen paimentolaismaton imitaation ja keinotekoisesti kopioida niiden tunnusmerkin.

Kuten alussa kerrottu, Ziegler-matot tulivat tunnetuksi siitä, että menettivät nopeasti värejään. Oikeastaan merkki laadun puutteesta, mutta, mutta vintage-outlookista tuli hyvin suosittu. Niinpä valmistajat alkoivat pitää mattojaan pitkään auringossa. Näin he saivat aikaan värien haalistumisen, ja ulkonäön , joka vaikutti antiikilta. Tänä päivänä Ziegler-mattojen vaalea väritys ei ole merkki huonosta laadusta, vaan voimakkaan auringonvalon ansiota.

Solmintatekniikat

Periaatteessa on olemassa kaksi erilaista solmintaa: symmetriset ja epäsymmetriset solmut. Ensimmäinen mainitaan myös "turkkilainen" tai "Giordes" solmuna. Toinen tunnetaan "Senneh" -solmuna. Tämä kuvaus on kuitenkin harhaanjohtava, sillä Sennhin maakunnassa valmistetut matot tehdään symmetrisesti solmien.

Solmut eroavat toisistaan niiden käytettävyydessä eri kuvioihin, ja hienoudessa. Epäsymmetrisesti solmitut matot sallivat mutkittelevia kuvioita, joissa figuureja ja kukkaelementtejä. Giordes-solmuja käytetään yleisesti geometrisiin kuvioihin, esim suorakulmio, neliö jne.. Nämä matot ovat myös karkeampia ja kestävämpiä tyyliltään. Muutoinkin se riippuu solmijan taidoista, mikä määrittelee maton kuvioinnin mahdollisuudet. Niinpä matot Sennehistä ovat usein kukkaiskuvioista tunnistettavissa, vaikkakin ne on solmittu symmetrisesti.

Näiden ylläkerrottujen solmujen lisäksi on vielä muitakin. Esimerkiksi Jufti -solmu. Nämä tehdään, toisin kuin ylemmät solmut, neljän loimilangan ympäri, joten tämä säästää paljon työtä. Se johtaa kuitenkin suurpiirteisempiin mattoihin, jotka eivät ole niin kestäviä, ja joihin likapartikkelit päpäsevät helpommin tunkeutumaan. Myöskään niiden ulkonäkö ei ole niin hieno kuin vaikka Senneh-solmuilla valmistetun maton. Jufti-solmuja käytetään esimerkiksi Chorossan maakunnassa.

Solmutiheys

Kun puhutaan persialaisen maton laadusta, tulee aina uudelleen solmutiheys tarkastelun alle. Kuitenkaan solmutiheys ei ole se mikä todistaa korkeasta laadusta. Se on paljon ennemminkin käytetty lanka. Gabbeh-matossa on melko vähäinen solmutiheys, villa on kuitenkin niin pehmeää, että se tekee aidon Gabbehin hyvinkin arvokkaaksi.

Kuitenkin tästä tosiasiasta huolimatta, on solmutiheys tärkeä päätettäessä joidenkin mattojen hyvyydestä. Nainista tulevat matot esim luokitellaan tämän mukaan: 4La, 6La ja 9La. Tähän pätee: mitä tiheämmin matto on solmittu, sitä alhaisempi La-arvo ja hienommin solmittu matto. 4LA tarkoittaa yli 1.200.000 solmua neliömetrillä. Tämä solmutiheys on erittäin harvinainen ja siksi ekslusiivinen.

Nyt kysymmekin, miten noin korkea solmutiheys voidaan määrittää. Siinä on yksi matemaattinen , yksinkertainen tapa. Maton takapuolella missä solmut ovat näkyvissä, solmut lasketaan 10cm ketjulankaa ja 10cm loimilankaa alueelta, ja sitten tulos kerrotaan sadalla, ja saadaan solmutiheys neliömetrillä.

Malli ja kuvio

Persialaiset matot eroavat hyvin vahvasti kuvioinneissaan. Eri tuotantoalueet eroavat erottuvat niin että eri alueilla on omat erityiset kuvionsa ja värityksensä. Samaa monissa matoissa on kuitenkin yksi asia. Niin usein on keskimedaljonki esillä, mistä lähtien maton kuvio alkaa rakentua muualle. Reunukset rajoittavat keskialuetta, ja niissä on hienompia kuvoita kuin keskellä. Joka tapauksessa paljon riippuu solmijan luovuudesta. Ja paimentolaismatot jopa tunnistetaan näiden kautta, sillä matot ovat"kutojan päässä" eikä niiden tarvitse noudattaa mitään perinnettä.

Perusmalli

Persialaiset matot voidaan jakaa erilaisiin perusmalleihin tai -layouteihin niiden peruskaavan lisäksi. Nämä ovat:

Suoralinjaiset kuviot Rektilineare Muster: Nelikulmio, suorakulmio ja neliö

Geometriset kuviot ovat usein matoissa, jotka on solmittu symmetrisesti, sillä näissä symmetrisiä muotoja suositaan. Larkea ja voimakas ovat tällaisen kuvioinnin luonteenpiirteitä. Paimentolaisten tekemissä matoissa on usein suorakulmaisia muotoja.

Mutkalinjaiset kuviot: Kukikkaat ja figuuri muodot

Kukalliset kuviot, myös mutkalinjaisiksi sanotut, ovat kevyempiä ja hienompia muodoiltaan. Eläväisiä mattoja. Nämä ovat useimmiten epäsymmetrisesti solmittuja, sillä nämä ns "avoimet" solmut sopivat paremmin tällaisille muodoille. Tehdastuotanto on yleensä varattu tähän, sillä se vaatii huolellista, luovaa suunnittelua välttämättä.

Yleiset kuviot

Muutamat kuviot ovat tulleet tunnetuksi kaukana Iranin rajojen ulkopuolella. Niiden erehtymätön tyyli tekee ne selvästi tunnistettavaksi. Niiden joukossa on hyvin erilaisia kuvioita. Joitain käytetään allover - kuvioina, toisia figuratiiviseen ilmaisuun.

Erityisen tunnettu on Herati-malli allover-Layoutissa. Tämä samannimisen kaupungin mukaan nimetty kuvio on Iranilaiseksi matoksi tavallinen. Nelikulmio rajoittaa kukintoa. Samalla ovat nelikulmion kulmat koristeltu kukin, joita joskus myös kaloiksi kuvataan.

Kaksi samanlaisesti merkittyä, mutta kovin erilaista kuviota ovat Göl ja Gül. Ensimmäinen esittää kahdeksankulmaisen rivikuvioinnin, toinen kukkakuvioinnin. Näiden kolmen kuvioinnin rinnalla on Boteh-malli myös erittäin tunnettu. Tämä on mutkikas rivikuviointi kuten Herati ja Göl.

Muodot ja koot

Persialaisia mattoja löytyy lähestulkoon kaiken kokoisina, siten että niitä on mahdollista löytää kaikista käyttötavoissa kotitaloudessa. On oikein isoja palatsimattoj, ja myös toisaalta hyvin pieniä mattoja, joita paimentolaiset valmistavat kotitaloudessaan. Koolla on vähän vaikutusta laatuun. Kuitenkin jotkut mallit voidaan valmistaa vain tehtaassa, missä kangaspuut on omistettu näille. Kylä- ja paimentolaismatot valmistetaan usein pienempään kokoon.

Poschtista Saronimiin ja edelleenKelleghiin

Persialaiset matot luokitellaan niiden koon mukaan. Pienimmät matot ovat Poschti, joilla on tyynyn (60*40cm) muoto. Keskikokoiset matot ovat suunnilleen kuin Saronim sivupituuksiltaan 150*100cm. Kuitenkin tehtaissa valmistetaan myös oikein isoja mattoja. Nämä voivat olla sitten jopa 10m pitkiä. Kelleghi on sellainen ja pitkänä mattona käytetty, jolloin leveydellään 150-200cm on selvästi kapeampi kuin pitempi.

Persialaiset matot mitataan vanhapersialaisissa pituusmitoissa, "Zar" on mittayksikkö. Tämän mitta vastaa noin 104-112cm. Saronim on siten noin 1,5 Zaria, kun taas Kelleghi on melkein 6 Zaria.

Muodot

Useimmat persialaiset matot ovat suorakulmaisia muodoltaan. Siksi kaikille näille on myös kokomittayksiköt kuten edellä kerrottiin. Suorakulmaisen muodon lisäksi on neliömäisiä, ovaaleja ja pyöreitä mattoja, joilla voi olla aivan erilainen merkitys riippuen ympäristöstä. Lisäksi on vielä galleriamattoja, jotka sopivat erinomaisesti eteisiin. Erityisesti tätä käyttöä varten ovat matot, joista yhdestä päädyst/sivusta puuttuu reunus, jolloin ovi jonka edessä se on ei jää siihen kiinni alareunastaan. Mtös portaat varutetaan tällaisilla matoilla. Porvarillisissa kotitalouksissa 19. vuosisadalla olivat nämä matot myös Euroopassa erittäin pidettyjä.

Maton viimeistely

Kun matto on ensin kudottu haluttuun muotoon ja malliin, seuraa vielä tämä vaihe, ennen kuin se menee myytäväksi. Tähän kuuluu maton trimmaus tasaiseen korkeuteen. Tätä kutsutaan myös kiillottamiseksi. Sen lisäksi matto käy vielä läpi laatuvalvonnan ja kuivatuksen, joka tekee värit kestävämmiksi ja kiinteyttää muodon.

aikaisemmin "kiillottaminen" oli erittäin vaativa keskittymistä ja ja tarkkuutta saksien kanssa vaativa matonkutojan tehtävä, niin nykyään koneet hoitavat tämän saman työn lyhyemmässä ajassa. Kiillotus on välttämätöntä, sillä kun solminnassa korkeus jää liian suureksi, siten , että myöhemmin se voidaan leikata yhtenäiseen korkeuteen. Silloin tulevat solmitut kuviot paljon paremmin ja selvemmin näkyviin.

Kiillotuksen jälkeen matto pestään reilulla kylmällä vedellä ja erityisten puhdistusvälineiden avulla. Ylijäävä vesi sitten poistetaan koneellisesti tai kumityövälinein. Tämä vaihe auttaa värejä stabilisoitumaan ja poistamaan likaa.

Koska ketään ei miellytä märkä matto, pitää tämä vielä kuivata. Auringon valossa kuivavat luonnonvärit parhaiten, joten mattojen mattotuotantopaikkojen ulkopuolella on kokonaisia persialaisten mattojen peltoja. Jos matto kuivaa epätasaisesti voi käydä, että sen muoto muuttuu. Siksi täytyy tarkasti seurata, että matto kuivuu eri puolilta tasaista vauhtia.

Lopulta, jotta matto saataisiin myyntiin, se tarkastetaan vielä reikien tai virheiden varalta. Jos sellainen löytyy, niin mattoa vielä parannetaan. Lopulta matto on myyntivalmis.

Tunnettuja mattoprovinsseja

Persialaiset matot ovat kotoisin Iranista ja sen naapurimaista. Aivan tarkasti ottaen vain Iranista. Ne jotka on valmistettu esim Afganistanissa tai Pakistanissa, ovat itämaisia mattoja. Jos niin halutaan katsoa, niin persialaiset matot ovat yksi itämaisten mattojen alalaji. Wenn man so will, sind Perserteppiche eine Unterart von Orientteppichen. Koska ne ovat selvästi tunnetuimpia, niin usein arkipäivässä kaikkia Lähi-Aasian mattoja kutsutaan persialaisiksi.

Iran

Erityisesti suurissa Iranin kaupungeissa on suuria matonvalmistajia, jotka useammin kuin harvoin ovat perua menneen Persian valtakunnan ajoilta. Täbris tai Tebriz on vuosisatojen ajan hienon matonvalmistuksen paikkakunta. Monet valmistajat työskentelevät täällä, ja valmistavat mattoja enemmän kuin koskaan. Kun Tebriz on aivan pohjoisessa, löytyy taas Kerman Kaakkois-Iranista. Täällä valmistetaan elegantteja mattoja, jotka ovat parhaiden joukossa. Myös löytyy Mashad tasavallan itäosasta. Kermanista on noin 1000km tähän kaupunkiin, joka on tunnettu isoista matoistaan ja pehmeästä Chorasan-villasta. Heti Teheranin eteläpuolella on Keski-Iranin tunnetuin mattoprovinssi. Keschan. Sieltä löytyvä matonkudontataito kuuluu Maailman kulttuuriperintöön. Ja kun sieltä ajaa vain vähän eteläänpäin, löytyy Isfahan geografisesti katsottuna melkein juuri tasan keskellä Irania. Matot tältä alueelta ovat kaikkein hienoimpia, usein silkistä tehtyjä, ja ovat vastaavasti arvokkaita. Myös Isfafanin ympäristössä valmistetut persialaiset matot Nainista kuuluvat parhaisiin Iranissa. Nain-matot luokitellaan niiden solmutiheyden mukaan hyvyysluokkiin. Keski-Iranin mattotuotannon pohjoisin osa ei olekaan Keshan vaan Ghom on siellä. Tässä kaupungissa on myös kuten muissa Keski-Iranin mattopaikkakunnissa, erittäin hieno kuviointi ja silkin käytön taito. Näiden kaupunkien lisäksi on joitakin alueita, jotka ovat kaukana Iranin rajojen ulkopuolella tunnettuja. Joka tapauksessa mainitsemisen arvoinen on Hamedan. Koillinen alue, missä samanniminen pääkaupunki - yksi maailman vanhimmista kaupungeista - tuottaa helposti tunnistettavia mattoja Herati-kuviolla. Näiden yllämainittujen rinnalla on toki vielä monia muita mattoprovinsseja. Joillakin pienillä kylillä on Iranissa oma mattokulttuurinsa - niin pieniin osiin jakautuva on persialaisten mattojen valmistuksen kulttuuri.

Pakistan ja Afganistan

Myös Pakistanissa ja Afganistanissa valmistetaan mattoja, joita ei kuitenkaan nimitetä persialaisiksi matoiksi Nämä itämaiset matot usein imitoivat alkuperäisiä persialaisia. Toki niissä on myös aivan omaa tuotantoaan. Afganistanista on Khal Mohammadi tunnettu, joka karakterisoituu punaisen värispektrumin nyansseistaan. Tämän rinnalla valtion pohjoisosasta tulevista matoista, on Afghan Aqche myös yli maan rajojen tunnettu itämainen matto, joka ei kuitenkaan ole niin hieno, kuin pohjoinen veljensä.

Pakistanissa valmistetaan mattoja, jotka eivät ole laadultaan niin korkealaatuisia kuin ne mitkä tulevat persialaisesta mattokulttuurista. Se riippuu toisaalta lyhyemmästä perinteestä ja toisaalta huonompilaatuisesta villalangasta. Kuitenkin tässä maassa on oikein paljon tuotantoa, joka työllistää paljon työvoimaa.

Johtopäätöksiä

Persialaiset matot ovat ihailijoiden keräilykappaleita. Ei ole syyttä, että ne kutsuvat monia, joiden toiveet ne voivat täyttää. Iranista periytyvät matot ovat lajissaan osa maailman kulttuuriperintöä ja siitä osittain jopa palkittuja. Hienoimmat materiaalit kohtaavat vuosisataisen perinteen ja tietämyksen. Niitä kopioidaan usein, mutta ei ikinä saavuteta. Sillä yksinkertaisesti vain langan värjääminen, tämän kudontapuille jännittäminen ja solminta, ei niin vain onnistu. Käsityö, ja tietotaito, täytyy opettaa ja tulla opituksi. Vasta vuosien kokemus ja tarkoin materiaalien tuntemus antavat tuottaa mattoja parhaissa malleissaan. Siten persialainen matto ei ole ikinä vain lattianpeite, vaan aina palanen aitoa persialaista kulttuuriperintöä.

Nain Trading käyttää evästeitä, jotta sivustomme toimivat luotettavasti ja varmasti sekä näyttääksesi sinulle asiaan liittyvää sisältöä ja henkilökohtaisia tarjouksia.
Jos napsautat "OK", voimme välittää evästeiden avulla kerätyt tiedot kolmansille osapuolille (markkinointikumppaneillemme). Jos et halua sopia, rajoitamme tärkeisiin evästeisiin. Lisätietoja ja kaikki vaihtoehdot löytyvät "preferenssit" -kohdasta. Voit säätää näitä milloin tahansa myöhemmin. Löydät lisätietoja tietosuojailmoituksestamme.